Kellot

Kellosta katsotaan aikaa – erityisesti kun ollaan ainakin melkein myöhässä jostain. Rannekello on erityisen kätevä, sillä sitä ei tarvitse kaivaa taskusta toisin kuin vaikkapa kännykkää. Rannekellosta saa myös kelvollisen lisävarusteen minkä tahansa päivän asuvalintaan – pois lukien tietyt juhlavaatteet, joiden kanssa rannekelloa ei tavallisesti (ikinä, koskaan, milloinkaan, edes silloinkaan) käytetä.

Tuon punalevyisen kellon ulkomuotoa.

Tuon punalevyisen kellon ulkomuotoa.

Kirkas metallinvärinen kello, jossa punainen kellopiha. Sopii erinomaisesti minkä tahansa punaisen, violetin tai valkoisen paidan kaveriksi. Myös mustan paidan kaveriksi erittäin kelvollinen.

Kirkas metallinvärinen kello, jossa punainen kellopiha. Sopii erinomaisesti minkä tahansa punaisen, violetin tai valkoisen paidan kaveriksi. Myös mustan paidan kaveriksi erittäin kelvollinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokeillaanpa vielä tällaista ranteessa olevaa versiota kellokuvista. Saattaa helpottaa hahmottamista kellon koosta.

Kokeillaanpa vielä tällaista ranteessa olevaa versiota kellokuvista. Saattaa helpottaa hahmottamista kellon koosta.

Sinikellopihaisen rannekellon ulkomuotoa esillä.

Sinikellopihaisen rannekellon ulkomuotoa esillä.

Sininen kellopiha, melko teräksinen aikarauta.

Sininen kellopiha, melko teräksinen aikarauta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viereisen kellon ranneketta.

Viereisen kellon ranneketta.

Metallikello, musta kellopiha, josta näkee näppärästi koneistoon. Kuriositeettikello.

Metallikello, musta kellopiha, josta näkee näppärästi koneistoon. Kuriositeettikello.

Leave a Reply

Your email address will not be published.