Kauluspaidat

Melkeinpä lempivaatekappaleeni, ainakin jos laskee käyttöpäivämäärissä vaatteita. Hyvä kauluspaita isuu ja ei lipata. Asiallinen kauluspaidan käyttö edellyttää, että jos paidassa ei ole tasaista alareunaa, se asetetaan napitettuna käyttäjänsä ympärille käyttäjän housuihin. Mikäli kauluspaidan alaetuosa jää tökerön näköiseksi, voi housun litsien kohdalta koettaa vetää paitaa vähän alemmas edestä venyttämättä aiheetta housuja. Jos kuitenkin haluaa pitää paitaa poissa housuista, on paidan oltava joko täysin auki tai jos sen haluaa napittaa, on paidan päälle asetettava liivi. Kauluspaita roikkumassa housujen ulkopuolella on kamala asia. Kauluspaidan kanssa kannattaa käyttää aluspaitaa; aluspaidan käyttö lisää kauluspaidan käyttöikää merkittävästi ja se saa paidan pysymään päivän mittaan siistinä. Näin myös pesukertojen välinen aika pitenee, kun aluspaidan voi vaihtaa ja pestä kauluspaidan säilyessä puhtaampana ilman laajaa ihokontaktia. Kauluspaitoja säilytetään henkarissa siten, että ainakin kaksi ylintä nappia pidetään kiinni – mielellään tietenkin kaikki napit kiinni. Kannattaa varoa paidan asettelussa, ettei vahingossa sijoita paitaa vinoon henkariin, sillä se saattaa jättää painaumia kankaaseen.

Violetti kauluspaita, sävyltään selvästi tummanvioletti. Sopii hyvin kevyeen edustamiseen. Ohut, ilmava. Siliää helposti silitysrautaa käyttämällä.

Violetti kauluspaita, sävyltään selvästi tummanvioletti. Sopii hyvin kevyeen edustamiseen. Ohut, ilmava. Siliää helposti silitysrautaa käyttämällä.

Valkoinen kauluspaita, hieman läpinäkyvä, mutta onneksi hyvin kevyt päällä pidettäessä. Sopii hyvin melkeinpä kaiken kanssa - valkoinen kauluspaita taitaa olla melkoinen klassikko.

Valkoinen kauluspaita, hieman läpinäkyvä, mutta onneksi hyvin kevyt päällä pidettäessä. Sopii hyvin melkeinpä kaiken kanssa – valkoinen kauluspaita taitaa olla melkoinen klassikko.

Violetti-valkoraidallinen kauluspaita, jossa ranskalaiseen tyyliin valkoiset hihat ja kaulukset. Hihoissa paikat kalvosinnapeille.

Violetti-valkoraidallinen kauluspaita, jossa ranskalaiseen tyyliin valkoiset hihat ja kaulukset. Hihoissa paikat kalvosinnapeille.

Sini-valkoraidallinen kauluspaita, jossa ranskalaiseen tyyliin valkoiset hihat ja kaulukset. Hihoissa paikat kalvosinnapeille.

Sini-valkoraidallinen kauluspaita, jossa ranskalaiseen tyyliin valkoiset hihat ja kaulukset. Hihoissa paikat kalvosinnapeille.

Vaaleanharmaa-mustaraidallinen kauluspaita. Kutsutaan jatkopaidaksi napeista johtuen, jotka kiiltävät kaikissa väreissä. Ei sovellu yleiskäyttöön, mutta todella mukava yöelämään.

Vaaleanharmaa-mustaraidallinen kauluspaita. Kutsutaan jatkopaidaksi napeista johtuen, jotka kiiltävät kaikissa väreissä. Ei sovellu yleiskäyttöön, mutta todella mukava yöelämään.

Leave a Reply

Your email address will not be published.